Arbejdstøj til alle situationer
MASCOT® WORKWEAR

Uusia työvaatteita erityisesti teollisuuden tarpeisiin

5. elokuu 2015
MASCOTin uuden, kevyen työvaatemalliston nimi on MASCOT® LIGHT. Mallisto on kevyt eikä sen hintakaan ole raskas. Mallisto on suunniteltu erityisesti työskentelyyn suurissa eurooppalaisissa teollisuusyrityksissä.
Mallistosta löytyy kaksivärisiä tuotteita, joita ovat muun muassa työhousut, työtakki sekä softshell-takki, joka on saatavilla koboltin- ja tummansinisenä tai tummana antrasiittina ja mustana. Mallistossa on laaja kokovalikoima, ja housuista on myös saatavilla kolme eri lahjepituutta vakiona.

Kevyet työvaatteet

MASCOT® LIGHT on nimensä mukaisesti MASCOTin kevyin kokonainen mallisto – sen paino on vain 245 g/m2. Kun työtä tehdään lämpimissä olosuhteissa, esimerkiksi teollisuuden suurien, lämpöä tuottavien koneiden läheisyydessä, kevyet työvaatteet ovat välttämättömyys. Lämmön vuoksi joka ikinen ylimääräinen gramma työvaatteissa on liikaa ja saa käyttäjän hikoilemaan tai tuntemaan olonsa epämukavaksi. Aiemmin teollisuuden työvaatteet olivat yksinkertaisia yksityiskohdiltaan ja istuvuudeltaan, mutta MASCOT® LIGHT -mallisto keskittyy mukavuuteen ja toiminnallisuuteen. Tärkeimmät yksityiskohdat, kuten taskujen paikka ja koko, on testattu läpikotaisin, jotta ne sopisivat täydellisesti teollisuuden työntekijöiden tarpeisiin. Lisäksi napit ja vetoketjut on piilotettu, jotta ne eivät naarmuttaisi työympäristöä. Mukavuus on saatu aikaan läpikotaisin testatulla istuvuudella, joka takaa liikkumisen vapauden.

Laatua rahan vastineeksi
Vaikka mallisto ei ole kallis, sen laadun suhteen ei ole tehty kompromisseja. MASCOT® LIGHT tarjoaa ammattilaisille samaa laatua kuin muutkin mallistot. Kaikki uuden malliston tuotteet on valmistettu kulutuksenkestävästä tvillistä. Tuotteissa on lisävahvikkeet taskuissa ja muissa tärkeissä kohdissa, jotta ne kestäisivät jokapäiväistä kulutusta ja pysyisivät käyttökelpoisina pitempään. Sen lisäksi tuotteiden kaikki tärkeät kohdat on ommeltu vahvalla kolmineulatikkauksella.

Tested to work
Kaikissa MASCOT® LIGHT -malliston työvaatteissa on TESTED TO WORK -merkintä. Se on MASCOTin laadunvarmistuksen tunnuslause ja tarkoittaa sitä, että potentiaaliset loppukäyttäjät ovat testanneet tuotteet, sekä sitä, että metritavara on testattu MASCOTin omissa laboratorioissa. Molempien testivaiheiden tarkoitus on varmistaa, että tuotteet vastaavat esimerkiksi teollisuuspesua, värinpäästöä ja kulutusta koskevia tiukkoja vaatimuksia. Käyttäjälle tämä tarkoittaa tuotteiden hyvää kuntoa ja pitkää käyttöikää, joka pitkällä aikavälillä säästää yritykselle rahaa. Se tarkoittaa samalla myös tuotteiden tehokasta pesuprosessia ja tehokasta käsittelyä. TESTED TO WORK on sinun laatutakuusi, kun ostat työvaatteita MASCOTilta.

CSR-sertifioidut työvaatteet
MASCOT® LIGHT -työvaatteilla on puhdas omatunto. Tuotteet on valmistettu Vietnamissa MASCOTin omilla tehtailla, joilla on SA 8000 -sertifiointi. SA 8000 on tunnetuin kansainvälinen sosiaalisen vastuun normi. Kun tavarantoimittajalla on tämä sertifiointi, käyttäjä voi olla varma, että tuote on valmistettu työntekijöille hyvissä ja turvallisissa olosuhteissa.

Kätevät, nopeat ja virheettömät tilaukset
Työvaatteet eivät ole ainoa tavara, joka MASCOTilla on hyllyssään. MASCOT hoitaa myös tehokkaat ja virheettömät tilaukset laajemmassa mittakaavassa. MASCOT® SmartStore on verkossa toimiva ilmainen tilausjärjestelmä – ihanteellinen suurille ja keskisuurille yrityksille. MASCOT® SmartStoresta voit tilata MASCOT® LIGHT -tuotteita ja muita MASCOT-tuotteita kätevästi, nopeasti ja virheettömästi. Yritykset voivat säästää rahan lisäksi aikaa. Järjestelmä suunnitellaan yrityksesi ja sen työntekijöiden työvaatetarpeiden mukaisesti – yksittäisillä työntekijöillä on omat, sovitut tuoteluettelonsa. Tätä erittäin käyttäjäystävällistä järjestelmää voivat käyttää kaikki.

 

Tarkastele kaikkia MASCOT® LIGHT -tuotteita täällä.

Tuotteet ovat varastossa elokuusta alkaen.

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä

 
Mascot International A/S · Julsøvej 100 · 8600 Silkeborg · Danmark · Puh. +45 8724 4700 · Faksi  +45 8724 4701 · SE/Y-TUNNUS 1386 3385
Mascot International A/S
Julsoevej 100
8600 Silkeborg
Danmark

Puh. +45 8724 4700
Faksi  +45 8724 4701
SE/Y-TUNNUS 1386 3385