TCS-tiepalvelun työntekijät tyytyväisiä uusiin asuihinsa

    TSC-Patrouille

    Tiepalvelutyöntekijät Pascal Meier (vasemmalla), Remo Berger ja Evelyn Kunz esittelevät TCS:n uudet työasut.

    Luotettavat, toiminnalliset ja näkyvät työvaatteet takaavat, että TCS-tiepalvelun noin 200 työntekijää voi tehdä työnsä asianmukaisesti ja turvallisesti. Uudet, huolella valitut työvaatteet vastaavat työn asettamiin tiukkoihin vaatimuksiin.

    ”Olen positiivisesti yllättynyt”, Pascal Meier sanoo tarkastellessaan uusia työvaatteitaan. Pascal Meier on työskennellyt TCS-tiepalvelussa Bielin alueella Sveitsissä 33 vuoden ajan, ja hänelle tärkeintä työvaatteissa on kangas. Sen tulisi tuntua mukavalta ihoa vasten ja olla mielellään kesällä viilentävää ja talvella lämmittävää. Tämä toive näyttää nyt toteutuneen. 

    Evelyn Kunz, joka on työskennellyt seitsemän vuoden ajan itäisen Zürichin tiepalvelussa ja on toiminut myös kouluttajana kolmen vuoden ajan, on samaa mieltä työtoverinsa kanssa. ”Vaatteet tuntuvat mukavilta. Se on toiminnallisuuden ja näkyvyyden lisäksi tärkeää, sillä vietämme paljon aikaa autossa.” ”Myöskään joustavuutta ei tule unohtaa”, kolmen vuoden ajan Thunin alueella työskennellyt Remo Berger lisää. ”Toisinaan teemme töitä polvillamme tai auton alla. Silloin joustavuudella on suuri merkitys”, Remo Berger jatkaa. Kaikki kolme kiinnittivät heti huomiota erääseen yksityiskohtaan: reisissä ja polvissa olevat mustat kohdat ovat erittäin kätevät, sillä niiden ansiosta polvillaan työskentelyn tai käsien pyyhkimisen aiheuttama likaantuminen ei näy.

    Evelyn Kunz, Patrouilleurin Zürich-Ost
    ”Vaatteet tuntuvat mukavilta. Se on toiminnallisuuden ja näkyvyyden lisäksi tärkeää, sillä vietämme paljon aikaa autossa.” Evelyn Kunz, tiepalvelutyöntekijä, Itä-Zürich

    Erittäin näkyvät turvavaatteet

    TCS-tiepalvelun 198 työntekijää tekee erittäin tärkeää työtä liikenteen ja tieturvallisuuden puolesta Sveitsissä. Tehtäviä on vuodessa 340 000, ja 82 prosenttia asiakkaista pääsee jatkamaan suoraan matkaansa heidän ansiostaan. Kaikki tämä tapahtuu säällä kuin säällä, vuorokaudenajasta riippumatta. Niinpä työvaatteiden on täytettävä tiettyjä vaatimuksia, eikä vähiten tiepalvelun työntekijöiden turvallisuuden vuoksi.

    Käyttömukavuuden, joustavuuden, käytännöllisyyden ja säänkestävyyden lisäksi ehdoton vaatimus on näkyvyys. Vaatteiden on oltava ominaisuuksiltaan sellaisia, että työntekijät huomataan mahdollisimman nopeasti kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikissa valaistusolosuhteissa. ”Nämä vaatimukset täyttävät vain erittäin näkyvät turvavaatteet. Niiden on vastattava EN ISO 20471 -standardin korkeimman suojausluokan 3 vaatimuksia. Tällaiset vaatteet on hyväksytty käytettäviksi vaaralle alttiissa töissä teillä, joilla ajonopeus on yli 60 km/h”, TCS:n kalusto- ja logistiikkapäällikkö Fabian Renggli kertoo. Standardissa muun muassa määritellään, että heijastinraitojen leveyden on oltava vähintään 50 mm ja että niiden on kuljettava vartalon ja hihojen ympäri.

    Pascal Meier, Patrouilleur Biel
    ”Kankaan tulisi olla kesällä viilentävää ja talvella lämmittävää.” Pascal Meier, tiepalvelutyöntekijä, Biel

    Huolellinen valintamenettely

    Näistä lähtökohdista ryhdyttiin huolelliseen valintamenettelyyn. Mukana oli aluksi yhdeksän toimittajaehdokasta, joista esivalinnan jälkeen jäljelle jäi kaksi. ”Meille oli muun muassa tärkeää, että tuotteista oli saatavilla myös naisten mallit, sillä meillä on myös naistyöntekijöitä”, Fabian Renggli sanoo. Lopullisen valinnan tekivät työntekijät itse. Eri tiepalvelualueet Sveitsissä saivat kokeiltavaksi kummankin toimittajan vaatteita ja äänestivät demokraattisesti voittajasta.

    Valinta kohdistui MASCOT® ACCELERATE SAFE -mallistoon, jonka toimittaja on Brandschutz Ettiswil AG ja valmistaja Mascot International. Mallisto ei pelkästään täyttänyt kaikkia standardien vaatimuksia ja tarpeita, vaan ”TCS:lle perustettiin varta vasten oma tilausportaali, ja voimme ylläpitää tietoja itse. Lisäksi toimittaja sijaitsee lähellä ja saamme hyvää palvelua”, Fabian Renggli kertoo tyytyväisenä valintaan.

    Uusi työasu kostuu talvitakista, kuoritakista, softshell-takista, fleecepuserosta, poolopaidasta ja kauluksellisesta paidasta. Kokonaisuuteen kuuluvat lisäksi työhousut, työhaalarit ja päällihousut sekä vyö ja talvipipo. TCS-tiepalvelun reippaat työntekijät iloitsevat saadessaan pian käyttöönsä uudet, kirkkaankeltaiset ja aiempaa turvallisemmat työvaatteet.

    Remo Berger, Patrouilleur Thun
    ”Toisinaan teemme töitä polvillamme tai auton alla. Silloin joustavuudella on suuri merkitys.” Remo Berger, tiepalvelutyöntekijä, Thun