MASCOTista tanskalaisen GMB Motorsportin pääsponsori

 
GMB Motorsport sponsorat
26. Huhtikuuta 2022

MASCOTista tulee uuden tanskalaisen GMB Motorsport -moottoriurheilutallin pääsponsori. Tiimiläiset pukeutuvat tulevalla kaudella MASCOT® ACCELERATE -malliston tuotteisiin.

 

GMB Motorsportin selkeänä pyrkimyksenä on olla paras. Sama tavoite on myös MASCOTilla. Pyrimme jatkuvasti kehittymään ja haluamme olla toimialamme paras yritys. Sovimme siis täydellisesti yhteen GMB Motorsportin kanssa, ja meillä molemmilla on lisäksi vahva kytkös Silkeborgin kaupunkiin.

 

”Olemme tukeneet moottoriurheilua jo vuosikausien ajan ja tiedämme, että maaliviivan ylittäminen ensimmäisenä edellyttää innostusta ja omistautumista. GMB Motorsport jahtaa nopeimpia kierrosaikoja asiantuntevasti ja täydellisyyttä tavoitellen. Se vastaa omaa Tested to Work -filosofiaamme. Olen iloinen siitä, että voimme omalta osaltamme tukea kuljettajien kehitystä tulevaisuuden moottoriurheilutähdiksi sekä Tanskassa että toivottavasti myös kansainvälisillä radoilla”, toteaa MASCOTin toimitusjohtaja Michael Grosbøl.

 

Työvaatteita ilman kompromisseja

GMB Motorsportin autoissa ja ajohaalareissa on tulevalla kaudella MASCOT-logo. Lisäksi kaikki tiimiläiset pukeutuvat MASCOTin ULTIMATE STRETCH -kankaasta valmistettuihin työvaatteisiin, jotka tuntuvat mukavilta ja takaavat täyden liikkumisen vapauden. Vaatteiden erinomainen kulutuksenkestävyys varmistaa, että työskentelyolosuhteet ovat kunnossa myös haastavilla hetkillä.

 

GMB Motorsportin tiiminjohtaja Casper Elgaard kommentoi tulevaa yhteistyötä: ”Menestys on moottoriurheilussa pienestä kiinni. Sen vuoksi emme koskaan tingi sen paremmin autojen kuin työntekijöidenkään varusteista. Olemme iloisia yhteistyöstä MASCOTin kanssa, koska tiedämme yrityksen tuotteiden täyttävän tai jopa ylittävän vaatimuksemme ja odotuksemme.”

 

GMB Motorsport

Uusi moottoriurheilutalli GMB Motorsport on perustettu tekemään tanskalaista moottoriurheiluhistoriaa. Talli keskittyy ensisijaisesti kehittämään nuoria lupauksia. Heidät poimitaan karting-sarjoista ja heitä sparrataan TCR- ja GT3-perusluokkien huipulle sekä aina Le Mansin suurelle kansainväliselle moottoriurheiluareenalle saakka. Lahjakkuuksien tukeminen jatkuu myös varikon puolella, jossa talli koulii nuoria lahjakkaita mekaanikkoja.

GMB Motorsport 2022 sponsorat